maanantai 9. huhtikuuta 2018

"You're a single Player" - sun elämässä on kysymys vain susta!


Koitan kirjoittaa blogitekstiä, josta ei tule koskaan valmista. Menossa on varmasti sadas hahmotelma, joka tämäkin jäänee jälleen tietokoneen pöytälaatikkoon. Ihmettelen mikä tässä mättää mutta en tajua odottavani itseltäni tässä jälleen liikaa. En kirjoita ja julkaise, koska se taso, jota tavoittelen ei mielestäni täyty. Niinpä jätän kirjoittamatta kokonaan ja kerään alkioita koneelle toinen toisensa perään. Harmittaa kun sanani jäävät sanomatta koska en riitä itselleni niiden ilmaisemisessa.




Hmm… Viime aikoina olen pohtinut sitä, että olen jotenkin hirvittävän kyllästynyt elämään ”paussilla”, ottamaan lepoa ja kulkemaan ”sivuvaunussa”. Mitähän jos alkaisin elämään omaa elämääni? Ottamaan vastuuta enemmän itsestäni? Mitähän jos alkaisin aikuistumaan? Muistan sanoneeni jsokus etten minä koskaan tule aikuiseksi. Sellaiseksi aikuiseksi joka on jähmeä ja tylsä, niinpä jään nuoreksi koko iäksieni. Entä jos olen ymmärtänyt aikuisuuden väärin? Huomaan että joku mussa on alkanut kokemaan suuresti kyllästymistä siihen osaan, joka haluaa tehdä mahdollisimman vähän töitä, elää mahdollisimman helposti ja mukavasti ja joka odottaa (ja saa) erityiskohtelua. Mä olen kyllästynyt downshiftaamaan!!

Millaista olisi jos tekisin töitä niin paljon kuin jaksan? Millaista olisi jos antautuisin unelmilleni ja antaisin sille kaiken energiani ja kaiken potenttiaalini? Mä oon ajatellut, että mä en ole tullut tänne tekemään töitä ja mä en jaksa tehdä töitä viittä päivää viikossa, niin kuin ihmiset yleensä. Mutta mitä ihmettä, onko totta? Onko se asia noin? Nimittäin sen kirjoittaminenkin nostattaa jo sisälläni jotain. Koska samanaikaisesti kun väitän etten ole tullut tänne tekemään töitä, etten jaksa ja niin edelleen, TIEDÄN että jaksan tehdä paljon enemmän. Energia ei lopu koskaan! 

Olen tehnyt asioita jotenkin erilailla, vastustanut tekemistä ja samalla tehnyt paljon kaikenlaista mutta en JUURI sitä mistä UNELMOIN. Olen yrittänyt tehdä kaikkea ja sinä sivussa vähän sitä mitä haluan tehdä. Odottanut sopivaa aikaa alkaa elämään omantyylistä elämääni ja antamaan energiaani enemmän unelmilleni. Mutta uskomukseni jatkuvasti olkapääntakana vaanivasta burnoutista pitää kokoajan niskavilloistani kiinni. Tänä vuonna sain lisäksi tähän vielä vauvan, vaatimukseni ja odotukseni itsestäni lisääntyivät äitinä, ja nekin tekevät tekemisestäni raskasta. Ja ylimitoitetut odotukset ja vaateet jos jotkin, aiheuttavat loppuun palamista. Se, että tekemiseni ja toiveeni ja tarpeeni ovat ristiriidassa, synnyttää jatkuvaa kitkaa sisälleni, ja se uuvuttaa. 

En usko, että 100% antautuminen sille, MITÄ tekee uuvuttaa. Päinvastoin. No, miten sitten löytäisin tuolle tielle? Sille energisoivalle antautumisen tielle? No, en tiedä. 

Jos tietäisin olisin siellä jo. Mutta aavistan että juuri sillä: Antautumalla sille etten osaa enkä tiedä. Ja teen silti sitä mikä innostaa.

💛

Avasin viime viikolla joogakoulun neljän upean naisen yhtiökumppanina. Nettisivuja perustettaessa kirjoitin kuvausta itsestäni jooganopettajana. Kirjoitin kolme versiota ennen kuin sivut julkaistiin. 

Ensimmäisellä kerralla kerroin, miten onnellista ja tasapainoista elämäni joogina on. Miten paljon olen harjoituksesta saanut ja miten tärkeää se minulle on. Tämä on ihan totta mutta on paljon muutakin, ja sen valitsin jättää kertomatta. Antamani kuvan kiiltokuvamaisuus alkoi ällöttää ja kirjoitin uudelleen. 

Toisella kertaa kerroin, miten paljon olen oppinut joogaharjoituksen kautta ja miten edelleen opin. Kerroin harjoitukseni pyhästä luonteesta ja sisäisestä poltteesta tehdä terapeuttista joogatyötä. Tämäkin ihan totta mutta edelleen kaipasin jotain muuta. 

Halusin kertoa säröistä, virheistä, rikkinäisyydestä ja keskeneräisyydestäni. 

Kirjoitin kolmannen tekstin, jossa kerroin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, päihteiden käytöstä, suorittamisesta ja ankaruudesta itseäni kohtaan. 

Halusin paljastaa omat säröni, näyttää itsestäni koko sen kuvan, johon mahtuu yhtälailla kiiltokuvien onnellisuus, tasapaino, epätäydellisen täydellisyys kuin tumman puhuvat tunteet, harmaus ja rapakko. Sitä mun elämä jooganopettajana oikeasti on ja on ollut. Se on mun polkuni, jonka olen kulkenut tänne. Ja sitä polkua kuljen edelleen. 

💛

Tämä on ensimmäinen kerta kun elämässäni oikeasti julkisesti kerron elämäni ”suurimmista virheistä”. Olen niistä puhunut ennenkin, ja paljon. Silloin puhuin ja kerroin, koska tarvitsin toisten hyväksyntää ja myötätuntoa. Sitä kautta opin löytämään sitä vähitellen myös itseäni kohtaan. Sitten tuli aika, jolloin en puhunut menneistä kenellekään. En enää tarvinnut kenenkään hyväksyntää, olin hyväksynyt itse itseni. Enkä halunnut tulla määritellyksi menneiden asioiden kautta. 

Aloin rakentamaan uudenlaista minäkuvaa. Samalla tein isoa etäisyyttä siihen, mitä olin ollut ja minä olin itseäni pitänyt. Tarvitsin sitä. Kun sitten luin viimeviikolla paikallislehdestä päihdetaustani, ensimmäinen tunne oli häpeä. Sitten tuli pelko siitä, mitä muut ajattelee, mitä äiti ajattelee tai äidin työkaverit. Sitten muistin, miksi olin asiasta kertonut. Minähän halusin paljastaa omat säröni kutsuna toisille paljastamaan itsensä. 

Ei ole virhe tehdä ”virheitä”, niiden ei tarvitse määrittää tätä hetkeä. Me ei olla kenellekään mitään velkaa. Minä en ole minulle velkaa, enkä elämälle. Elämä ei odota minulta mitään. Mutta elämiseen kuuluvat haavat, ja ihminen on haavoittuvainen. 

On tärkeää antaa haavojensa näkyä, ja pyytää niihin laastaria silloin kun sitä tarvitsee. Antaa haavojen kuivua kun niitä ei enää tarvitse ja antaa rupien tippua haavoista kun on sen aikan tullut. Tulee päivä, jolloin kipeinkin haavasi on vain haalea jälki tarinassasi. Voit nähdä sen, ja joskus joku muukin näkee sen, voit kertoa siitä ja koskettaa sitä, mutta sinun ei tarvitse hävetä sitä. Ei koskaan. Jokainen haavasi arpi on sinussa, koska niin on tarkoitettu olevan. Ei siksi että teit jonkun virheen. Et ole tehnyt virhettä, koska virheitä ei ole olemassa. Se on mielesi luoma harha siitä, että sinun pitäisi olla jotain muuta kuin olet, jossain muualla kuin jo olet. Sinä olet juuri oikeanlaisena oikeassa paikassa, ihan joka hetki.

Jos elämässäsi toistuu jokin asia, mitä pidät virheenä tai mistä et pidä ja kysyt itseltäsi ”miksi miksi, tämä on tässä taas? Miksi minulle käy näin? Miksi löydän itseni aina tästä? Miksi minua kohdellaan näin?” Koita kääntää kysymys itseesi: Mikä sinussa kutsuu tätä tapahtumaa luoksesi? Mitä se haluaa sinulle opettaa tai paljastaa? Koska kaikki, mitä sinun elämässäsi tapahtuu, tapahtuu sinun kokemuksessasi. Kaikessa on kysymys vain ja ainoastaan sinusta

Koska täällä ei perimmiltään ole mitään muuta kuin sinä. Sinä yksin olet vastuussa kaikesta elämässäsi. Ei ole mitään muuta. Eräs opettajani sanoo: ”You’re a single player. Everyone is.” 

Moni henkinen opetus kertoo siitä, että täällä ei ole erillisyyttä, on vain Yksi. Ja se Yksi olet Sinä. Ja Minä. Sitä on mahdotonta ymmärtää. Ja niin se onkin, sitä ei voi ymmärtää. Sen voi vain kokea. Huomaat kyllä, kun se aukeaa sinulle. Siihen asti voi onneksi lohduttautua luottamaan. 

Jokainen päivä ja jokainen kokemuksemme on omaa elämämme peliä. Minua ajatus ykseydestä kiehtoo, joinakin arvokkaina hetkinä saan kokeakin sitä. Ne hetket kantavat vaikeuksien yli. Kun huomaan lähteväni siihen, että etsin syytä kurjuudelleni ja pahalle mielelleni toisista, koitan muistaa kääntyä itseeni. 

💛

Minua auttaa pysähtyä hetkeksi istumaan ja tehdä sitä säännöllisesti. Se auttaa minua palaamaan aina uudelleen omaan keskukseeni. Toinen minkä olen huomannut auttavan minua, on haavoittuvuuteni ja tarpeideni paljastaminen kaikista lähimmille ihmisilleni, puolisolleni ja rakkaalle 11-vuotiaalle tyttärelleni. 


Tänäkin aamuna kun pitkästä aikaa katkesi kypsyyteni pullon kaula ja kuulin itseni huutavan lapselleni, että ”tämä mun huutaminen on ihan idioottimaista mutta plaaplaaplaa….” en voinut lopulta kuin nauraa itselleni. Ja ennen kuin pääsin "lopulta nauraa" -kohtaan, kävin läpi häpeän, syyllisyyden ja voimattomuuden tunteita. '

Mistä siinä on kysymys? Siitä, että jokin minussa ei ollut linjassa totuuden kanssa. Ja se epäsuoruus kerää mun sisälle ristiriitaa, joka synnyttää kitkaa, joka vie mun voimat ja lopulta jossain kohtaa katkeaa. Ja kun se katkeaa, se on totta. Silloin on totta se, että mä en pysty yhtään parempaan, en yhtään enempään. Mä en ole mitään muuta kuin tälläinen kuin olen. Ja tänään repesi hermo. 

Toinen vastaava asia oli kun ystäväni lupautui tekemään erään tärkeän palveluksen ja kertoi, että voin korvata siitä, mitä haluan, jos haluan. Lähdin kiemurtelemaan mielessäni, että "himpskatti soikoon, rahat on loppu…" Jatkoin kiemurtelemista sinne saakka, että päättelin 100 euroa olevan minimi korvaus ja suunnittelin miten sen hankkisin, laittaisin kuoreen ja antaisin sen tyytyväistä ja kiitollista esittäen. 

Mutta se ei tuntunut oikealta. Jos olin rehellinen, niin viherkasvi ja itseleipomani sämpylät tuntuisivat totuudenmukaisilta. Mutta mussa oli osa, joka kovasti väitti sen olevan liian vähän. Nyt kun olen antanut tälle asialla tilaa, huomaankin että innostun tarvikepaketin tekemisestä ystävälleni. Mietin mistä hän tykkää ja mitä kassiin laittaisin. Oon mielissäni, että keksin tälläista, se tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta ja lämpimämmältä antaa kuin 100euroa kirjekuoressa. Enkä enää tunne häpeää siitä, että minulla ei ole seteleitä niin paljon, että se tuntuisi riittävältä korvaukselta minulle hyvin merkittävään palvelukseen. Ja se on totta. 

Se on totta mulle. Ja uskon, että kun se on totta mulle, se tuntuu aidolta myös saajasta. Satanen kuoressa olisi paperilappu kuoressa, tyhjä ja katteeton. Kun ei tässä ole rahastakaan kysymys. Mutta raha on tullut mulle opettamaan. Ja nyt se opettaa mulle totuutta, sitä mikä mulle on totta ja rehellisestä. Se opettaa mulle aikuisuutta. Vastuunottamista siitä missä minä olen. 

💛

Koko tässä hommassa nimeltä Elämä on aika yksinkertaisista asioista kysymys. Totuudellisuudesta. Sun elämästä, kokemuksesta, sun ruumista, mielestä ja sun ajatuksista. Anna niiden säihkyä! Paljasta itsesi, ennenkaikkea itsellesi. Ole totta sulle. Luota suhun! Selvitä tärkein ihmissuhteesi, suhteesi sun omaan kauniiseen rikkinäiseen sydämeesi. Sä olet sen arvoinen, ainutlaatuinen juuri itsenäsi.

💛Mia💛

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viisi keinoa syventää itsetuntemusta

VIISI KEINOA SYVENTÄÄ ITSETUNTEMUSTA Itsetuntemustaan ja yhteyttä itseensä voi syventää monilla tavoilla, kuten vaikkapa istumalla ...